Verisuonten mallintamisella täsmähoitoa laskimosairauksiin

Lauri Eklund tutkii verisuonten kasvun ja toiminnan häiriöitä. Tavoitteena on mm. kehittää laskimosairauksiin täsmähoitoja.

Laskimosairaudet ovat kroonisia ja eteneviä verisuonimuutoksia joiden syy on usein tuntematon. Esimerkiksi laskimoverenkierron häiriöt ovat yleisiä, näkökykyä heikentäviä häiriöitä silmän verkkokalvossa. Laskimoepämuodostumat puolestaan ovat harvinaisia synnynnäisiä verisuonten kehityshäiriöitä. Professori Lauri Eklundin tutkimusryhmän tavoitteena on tunnistaa fysiologisia mekanismeja, jotka säätelevät verisuonien erilaistumista laskimoiksi. Ryhmässä tutkitaan myös solu- ja molekyylitason häiriöitä laskimoepämuodostumissa.

”Hiussuonten muodostumisen ja valtimoiden erilaistumisen perusmekanismit tunnetaan suhteellisen hyvin, sitä vastoin laskimoiden erilaistumiseen liittyy vielä monia avoimia, kiinnostavia biologisia kysymyksiä. Lisäksi verisuonisairauksien molekyylitason mekanismien paljastaminen on välttämätöntä, jotta voitaisiin kehittää täsmällisiä lääkkeitä sairauksien syitä vastaan.”

Eklund tutkii Biocenter Oulussa ja Oulun yliopiston biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa laskimojen kehittymistä sääteleviä mekanismeja geneettisesti muunnelluissa hiirissä sekä soluviljelmissä, joissa mallinnetaan potilaista löydettyjä mutaatioita ja verisuonten muodostukseen liittyviä ilmiöitä.

Laskimoverenkierron häiriöt silmän verkkokalvossa voivat johtaa näkökyvyn heikkenemiseen tai jopa sen menettämiseen. Eklundin tutkimusryhmä on vastikään löytänyt ensimmäisen kasvutekijän, joka tarvitaan laskimoiden muodostumiseen hiiren verkkokalvolla. Kasvutekijä on proteiini, joka stimuloi solujen kasvua tai erilaistumista. Kasvutekijät toimivat myös solujen välisinä viestimolekyyleinä.

”Kyseessä on vielä huonosti tunnettu kasvutekijä nimeltä angiopoietiini-4 (Angpt4). Se säätelee TIE2 -reseptorityrosiinikinaasin toimintaa verisuonten sisäpintaa verhoavissa endoteelisoluissa.”

TIE2-reseptori ja häiriöt solujen viestinsiirrossa

TIE2/Angiopoietiini-soluviestinvälitysreitin tunnistaminen laskimoiden normaalissa kehittymisessä on Eklundin mukaan erittäin kiinnostava löytö.

”Samaisen TIE2-reseptorin päällelukkiutumiseen johtavat somaattiset mutaatiot aiheuttavat ihmisissä esiintyvistä laskimoepämuodostumista merkittävän osan. Toinen yleisesti muuttunut geeni on PIK3CA, joka vastaa PI3K-lipidikinaasin aktivoivaa alayksikköä.

Sekä TIE2 että PI3K ovat kinaasientsyymejä, jotka säätelevät proteiinien toimintaa fosforylaatiolla. Solut käyttävät tätä mekanismia normaalissa viestinsiirrossa.

”Yhteistyössä Miikka Vikkulan ryhmän kanssa (de Duve-instituutti, Bryssel, Belgia) olemme osoittaneet, että solukalvoreseptori TIE2 ja solun sisäinen viestinsiirtäjä PI3K ovat samassa viestinvälitysketjussa. Mutaation aikaansaama kinaasiosan päälle kytkeytyminen joko TIE2:ssa tai PI3K:ssa aiheuttaa samanlaisia solu- ja verisuonimuutoksia. Mutaatioiden vaikutukset ovat aktivoivia, jolloin TIE2/ PIK3 signaalireitti virheellisesti lukkiutuu päälle.”

Yhdessä nämä havainnot viittaavat Eklundin mukaan siihen, että Angpt4-/TIE2/PI3K -signaalireitillä on laskimoiden muodostumisessa erityinen rooli. Laskimoepämuodostumilla on myös yllättävä yhteys syövän kehittymiseen. DNA:ssa on tiettyjä kohtia (ns. hotspot) joissa tapahtuvat mutaatiot rikastuvat tietyissä sairauksissa.

”Samat hot spot– mutaatiot lipidikinaasi PI3K:n aktivoivan alayksikön geenissä (PIK3CA) aiheuttavat merkittävän osan laskimoepämuodostumista, mutta myös monia syöpiä. On erittäin kiinnostavaa, mutta samalla puutteellisesti ymmärrettyä, kuinka samat PIK3CA -mutaatiot aiheuttavat erilaisia pahanlaatuisia syöpiä epiteelisoluissa ja ”vain” laskimoiden liikakasvua endoteelisoluissa.”

Osa verisuonten kehityshäiriöistä on lähinnä kosmeettisia ”syntymämerkkejä”, jotka myös paranevat itsestään. Tällaisia ovat synnynnäiset hemangiooma-ongelmat, ”mansikkaluomet”, joiden alun perin liiallinen endoteelisolujen jakautuminen ja kapillaariverisuoniston muodostuminen vähenee lasten vanhetessa. Hemangioomat ovat itse asiassa yleisin itsestään parantuva, hyvänlaatuinen kasvain, joka tavallisesti huomataan muutaman viikon iässä. Noin puolella potilaista se on hävinnyt kokonaan viiden vuoden ikään mennessä.

”Se, mitkä tekijät saavat aikaiseksi endoteelisolujen liiallisen jakautumisen loppumisen, on kiinnostava ja vielä puutteellisesti tunnettu ilmiö”, sanoo Eklund.

Osa tutkittavista sairauksista ovat harvinaisia, mutta ne voivat auttaa ymmärtämään tautimekanismeja ja paljastaa yleisiä verisuonten kasvuun ja toimintaan liittyviä säätelymekanismeja.

”Vaikka verisuonten kehityshäiriöissä kyseessä ovat pääsääntöisesti harvinaissairaudet, laskimoiden epänormaalin kasvun lisäksi kehityshäiriöitä voidaan nähdä myös imu- ja hiussuonistoissa. Kuten laskimoepämuodostumista, valtaosa niistäkin voi olla geenimutaatioiden aiheuttamia, mutta eri soluviestinvälitysreiteissä. Ottaen huomioon eri tyyppiset verisuonten kehityshäiriöt, ne yhdessä ovat suhteellisen yleisiä.”

Viallisen molekyylin tunnistamisen jälkeen on mahdollista kehittää molekulaarisia täsmähoitoja.

”Näitä ovat esimerkiksi pienet synteettiset molekyylit, jotka sitoutuvat vain kohdemolekyyliin eivätkä häiritse muita elimistön tapahtumia. Lääkkeen teho kasvaa ja sivuvaikutukset vähenevät.”

Eklundin mukaan tautimekanismien tunnistaminen voi myös johtaa siihen, että lääkkeitä voidaan käyttää sellaisiin sairauksiin, mihin niitä ei alun perin suunniteltu. Tällainen on esimerkiksi PIK3CA-estäjä Alpelisib.

”Se on alun perin kehitetty syöpälääkkeeksi, mutta se tehokkaasti estää myös laskimoepämuodostumien syntyä solu- ja eläinmalleissa. Sekä syövässä että laskimoepämuodostumissa sairautta aiheuttava geenimuutos on sama, mutta mutaatio tapahtuu eri solutyypissä”.

Koska lääkeyrityksillä ei yleensä ole taloudellista kiinnostusta kehittää lääkkeitä pienille potilasryhmille, tallainen lääkkeiden ”uusiokäyttö” on Eklundin mukaan usein ainoa mahdollisuus, että harvinaisista sairauksista kärsivät potilaat saavat lääkinnällisiä hoitoja.

Sairautta aiheuttavien mekanismien tunnistaminen harvinaisissa sairauksissa voi myös paljastaa yleisiä mekanismeja ja soluviestintäreittejä.

”Itse asiassa monet soluviestinvälitysreitit ja mekanismit, jotka ovat väärin säädeltyjä verisuonisairauksissa tarvitaan myös verisuonten normaalissa kehityksessä. Yksi tällaisista on myös tutkimamme Angiopoietiini / TIE2 / PI3K -reitti.”

Normaali verisuonten kehitys ja uudismuodostus syöpäkasvaimissa

Kaikkein varhaisimmat suonirakenteet alkioissa muodostuvat ns. angioblasteista, jotka voivat erilaistua verisuonten endoteelisoluksi. Kehityksen ja kasvun aikana uusia verisuonia muodostuu jo olemassa olevista versomalla tapahtumassa, jota kutsutaan angiogeneesiksi.

Angiogeneesi säätelee alkionkehitystä ja sitä tarvitaan mm. kudosvaurioista paranemisessa. Versoamista seuraavassa kypsymisvaiheessa erilaistuu valtimoiden, laskimoiden ja hiussuonten hierarkkinen verkosto, jota tarvitaan kudosten tasapainotilan säilyttämiseen elimistössä.

Terveellä aikuisella angiogeneesiä ilmenee esimerkiksi kuukautisten aikana ja haavan parantuessa. Uudismuodostus ja muutokset verisuonten rakenteissa ja toiminnassa liittyvät myös moniin sairauksiin.

Syöpäkasvaimet ovat riippuvaisia verisuonista, jotka ruokkivat kasvainta hapella ja ravinteilla. Rakenteellisesti muuttuneet verisuonet voivat vauhdittaa etäpesäkkeitä muodostavien solujen siirtymistä muihin kudoksiin verisuonten välityksellä ja siten vaikuttaa kasvaimen muuttumiseen pahanlaatuiseksi.

”Kasvaimen neoangiogeneesi tarkoittaa verisuonten kasvua kiinteään kasvaimeen sitä ympäröivästä kudoksesta. Osa niistä kasvutekijöitä, joita tarvitaan kehityksen aikana vaikuttavat myös haitallissa neoangiogeneesissä. Tällaiset kasvutekijät ovat kiinnostavia lääkeaineen kehityskohteita. Yksi niistä on tutkimamme angiopoietiini-2, joka voi vaikuttaa verisuonirakenteisiin monella tapaa.”

Soluväliaine on kolmiulotteinen verkosto solujen ja verisuoniston ulkopuolisia ja sen rakennetta ja biokemiallista toimintaa tukevia makromolekyylejä, kuten kollageeniä, kasvutekijöitä ja glykoproteiineja. Kollageenit ovat suurin proteiiniryhmä soluväliaineessa ja ylipäätään ihmisen kehossa.

Oulussa on pitkät perinteet soluväliaineen ja kollageenin tutkimuksessa ja Eklundin yksi tavoite on tutkia miten verisuonten sisäpinnan endoteelisolut ja verisuonia ympäröivät sileät lihassolut ja perisyytit vuorovaikuttavat soluväliaineen kanssa. Perivaskulaarisen soluväliaineen tehtävien parempi ymmärtäminen voisi auttaa selittämään verisuonten poikkeavuuksia verisuonten kehityshäiriöissä ja myös syövissä.

Sairauksien molekulaaristen mekanismien tutkiminen soluviljelmämalleissa

Endoteeli on verisuonen yksikerroksinen sisäkerros, joka verhoaa sydämessä, veri- ja imusuonissa niiden sisäpintaa. In vitro -tutkimuksessa voidaan hyväksi käyttää elimistöstä eristettyjä endoteelisoluja joita voidaan lisätä kasvatusmaljoilla laboratoriossa. Siten niillä voidaan tehdä erilaisia kokeita, joita ei voida tehdä elimistössä.

”Malleissa voimme esimerkiksi tutkia uusien kasvutekijöiden vaikutusta: kasvaako solujen elinkyky? Alkavatko ne erilaistua tai muodostaa verisuonirakenteita?

Soluviljelymalleissa tutkitaan myös mutaatioita, joita on löydetty sairaista ihmisistä. Voidaan esimerkiksi selvittää millä tavalla solut muuttuvat, kun ne tuottavat mutatoitunutta geenin muotoa. Kolmiulotteisissa viljelmissä endoteelisoluista voidaan kasvattaa verisuonta muistuttavia rakenteita.

Eklundin mukaan kudosten ulkopuolissa soluviljelmämalleissa geneettiset ja solujen ympäristön manipulaatiomahdollisuudet ja tutkimusmenetelmät ovat lähes rajoittamattomat.

”Soluviljelmissä voidaan usein hyvin monimutkaisia kokonaisuuksia pilkkoa osiin, niin että niitä on mahdollista ymmärtää paremmin. Hyötynä soluviljelmämalleissa on, että niissä voidaan käyttää ihmisperäisiä soluja. Joissakin tapauksissa kehityt hoidot eivät vaikuta samalla tavalla muissa eliöissä ja siten esimerkiksi hiiressä saadut tulokset eivät välttämättä sellaisenaan siirry potilaisiin. Soluviljelmäkokeet myös vähentävät koe-eläinten määrää ja niihin ei liity samanlaisia tutkimuseettisiä näkökohtia. Esimerkiksi ihmisen laskimoiden endoteelisoluja saadaan synnytyksen jälkeen napanuorasta vapaaehtoilta luovuttajilta.”

Verisuonirakenteiden muodostumista mallinnetaan Eklundin tutkimusryhmässä kolmiulotteisessa ympäristössä.

”Ne matkivat kudoksia paremmin kuin kaksiulotteiset viljelmät muovisilla elatusastioilla, mutta niistäkin puuttuu mm. verisuonille luonnollinen virtaus. ”

Lauri Eklundin tutkimusryhmä on aloittanut yhteistyön Tampereen yliopiston FICAM-keskuksen ja oululaisen FinnAdvance start-up -yrityksen kanssa EU-rahoittamassa hankkeessa.

Tarkoituksena on kehittää ihmisperäisillä soluilla ja soluväliaineella päällystettyjä virtauskammioita, jotka ovat suunniteltu vastaamaan normaaleja verisuonia tai sairaudessa muuttuneita rakenteita. Laitteissa on tavoitteena tutkia mm. mitä veren virtauksen muutokset saavat aikaan verisuonistossa ja erityisesti verisuonten epämuodostumissa, missä virtaus on merkittävästi muuttunut.

Eläinmalleja tarvitaan kuitenkin tulosten varmentamiseksi.

”Jos mutkia suoristetaan liikaa yksinkertaistetuilla malleilla, tulokset voivat olla epäluotettavia. Sen vuoksi vielä tarvitaan eläinmalleja, joissa löydökset voidaan varmentaa monimutkaisemmassa ja elimistöä vastaavassa kudosympäristössä. Tallaisessa tutkimuksessa hiiri on tämän hetkisestä nisäkäsmalleista paras. Paras siksi, koska monet geneettiset muokkaukset kuten sairautta aiheuttavan geenimutaation ilmentäminen, on hiiressä mahdollista toteuttaa. ”

Tutkimusta rahoitetaan Suomen Akatemiasta ja EU H2020-MSCA-ITN -ohjelmasta.

Ari Turunen

5.9.2019

Lue artikkeli PDF-muodossa

Sitaatti

Ari Turunen, Lauri Eklund, & Tommi Nyrönen. (2019). Targeted treatment for venous diseases with vascular system modelling. https://doi.org/10.5281/zenodo.8131049