Immuunivälitteiset sairaudet, kuten allergiat, astma ja autoimmuunisairaudet, ovat lisääntyneet kaupungistumisen myötä. Syyksi on epäilty liian puhdasta ympäristöä, jossa menetetään kosketus luontoon ja sen mikrobeihin. Dosentti Olli Laitinen tutkii Tampereen yliopistossa mikrobialtistuksen terveysvaikutuksia. Hän on myös Uute Scientific Oy:n päätutkija. Yritys valmistaa inaktivoituja mikrobeja sisältävää uutetta.
Olli Laitisen tutkimusryhmä Tampereen yliopistossa ja Uute Scientific ovat käyttäneet tutkimuksissaan Suomen ELIXIR-keskuksen CSC:n laskentapalveluja ja sensitiivisen datan palveluja. Yli 10 vuotta kestäneissä tutkimuksissa on otettu näytteitä yli 500 yksilöltä vauvoista, päiväkoti-ikäisiltä ja aikuisilta. Osa datasta on säilytetty CSC:n tietoturvallisessa ympäristössä.
Laitinen korostaa sitä, että perimmäinen syy nykyajan immuunivälitteisiin sairauksiin on juuri se, että olemme kadottaneet kosketuksen luontoon ja elämme liian puhtaassa ympäristössä.
Esimerkiksi atooppinen ihottuma on yleinen, osin perinnöllinen tauti, jota sairastaa Suomessa noin 20–30 % väestöstä. Sen oireita ovat ihon kutina, kuivuus, karheus, punoitus ja rikkoumat. Syynä on immuunijärjestelmän poikkeava toiminta.
”Pohjoismaissa atooppinen ihottuma on yleistä. On huomattu, että monet immuunivälitteiset taudit yleistyvät populaatiotasolla pohjoista kohti mentäessä.”
Tampereen ja Helsingin yliopistojen vetämässä PREVALL-hankkeessa on tutkitttu kasvi- ja maapohjaisen materiaalin vaikutusta lasten allergisoitumiseen. Hankkeessa on myös selvitetty, pystyttäisiinkö atooppisen ihottuman kehittyminen estämään vauvaikäisillä.
Lue lisää täältä: